lauantai 1. maaliskuuta 2014

The World Wide Survey 4


Kirjoittaja: Jussi Heinämäki/Seri-Deco Oy


The World Wide Survey on Fespan julkaisema tutkimus, joka luotaa tulostusalan näkymiä, teknologiatrendejä ja markkinoiden muutosta. Syksyllä 2013 julkaistu tutkimuksen 4. versio esiteltiin Helsingissä 12. helmikuuta Fespa-suomen järjestämässä seminaarissa. Seminaarissa kuultiin myös HP:n Branko Lubkingin ja Antaliksen Mika Pölläsen näkemyksiä suurkuva-alan kehityksestä. Yhdistelen tässä kirjoituksessa hieman tutkimuksen ja seminaariesitysten antia, sekä lisäksi kerron omista havainnoistani.

Ennen johtopäätöksiin siirtymistä on syytä kiinnittää hetki huomiota siihen, miten The World Wide Survey on tehty ja ovatko sen tulokset sovellettavissa omalle markkinallemme Suomeen. Tutkimusyhtiö InfoTrends on toteuttanut tutkimuksen yhteistyössä Fespan kanssa ja sähköiseen kyselylomakkeeseen on vastannut yli 250 yritystä. Vaikka kysely on maailmanlaajuinen, vastaajista pääosa on Länsi-Euroopasta ja tulokset heijastelevat siten lähinnä Euroopan tilannetta. Tutkittujen yritysten kokojakauma vastaa hyvin suomalaisten tulostusyritysten kokojakaumaa ja myös teknologiamielessä suomalainen tulostusmarkkina on länsi-eurooppalainen, joten tutkimuksen voisi olettaa kertovan jotakin myös Suomen tilanteesta.


Uskoa markkinoiden kasvuun

Ensimmäinen tutkimuksessa huomion kiinnittävä seikka on vastaajien optimismi tulevaisuuden suhteen. Kyselyyn vastanneet yritykset ovat optimistisempia kuin kertaakaan aikaisemmin koko tutkimuksen vuodesta 2007 alkaneen historian aikana. Sekä alan hyvään tulevaisuuteen että oman yrityksen menestykseen uskotaan vahvasti.

Yritysten kasvanut usko tulevaisuuteen ei yllätä. Pahimmat talousvaikeudet Euroopassa ovat väistymässä, yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa ja edelleen digitaalisen tulostamisen markkinan arvioidaan olevan kasvava.

Markkinan kehitystä on arvioitu myös HP:n esityksessä ja heidän mukaansa digitaalisen tulostamisen markkina kasvaa noin 11% vuosivauhtia lähivuodet. Digitulostamisen kasvu syntyy kahdesta lähteestä. Analogisia neliöitä tuotetaan jatkossa yhä useammin digitaalisesti ja uudet tekniikat mahdollistavat uusia sovelluksia, jotka kasvattavat kokonaismarkkinaa.

Suurimmat kasvumahdollisuudet ovat HP:n mukaan ulko- ja kauppapaikkamainonnassa, pakkauksissa ja myös sisustamisessa. Yhteistä näille alueille on se, että niissä analogisia tekniikoita käytetään edelleen laajasti. Wide Surveyn tulokset tukevat HP:n arvioita, sillä yritykset kertovat tutkimuksessa, että yhä suurempi osa liikevaihdosta tulee digitaalisesta tulostamisesta. Tutkimuksen mukaan nopeimmin kasvavat sovellukset ovat tekstiilitulostaminen, kauppapaikkamainonta ja sisustaminen. Nämä ovat käytännössä siis samoja kuin HP:n arviossa - vain hieman eri sanoin ilmaistuna.


Tulostajan roolimuutos

Toinen mielenkiintoinen seikka mikä tutkimuksesta käy ilmi, on se miten tulostusyrittäjä määrittelee oman liiketoimintansa ja tulevaisuuden menestystekijänsä. Yhä useampi tutkimukseen osallistunut uskoo, että tulevaisuuden tulostajan tulee olla yhä enemmän markkinoinnin toteuttaja eli toisin sanoen pystyä tarjoamaan asiakkaalleen lisäarvoa varsinaisen tulostamisen ulkopuolelta. Haaste tässä muutoksessa on varmasti se, että samalla vastaajat olivat epävarmoja oman myyntinsä ja markkinointinsa suhteen ja siihen käytettiinkin vain 4% liikevaihdosta. Miten siis tarjota markkinointikokonaisuutta asiakkaalle uskottavasti jos omakin markkinointi on vielä kehitysasteella? 

Myös termi "going digital" -termi on saamassa uuden sisällön. Ymmärretään, että pelkkä analogisen tuotannon korvaaminen digitaalisella ei ole tie onneen, vaan digitaalisuuden etuja täytyy osata hyödyntää ja liiketoimintamalleja muuttaa. Lisäksi termillä voidaan kuvata erilaisia digitaalisia ratkaisuja, joilla toimintaa voi kehittää ja joita tulostaja voi tarjota asiakkaalleen. Esimerkkejä näistä voisivat olla kehittyneet työnkulkusovellukset, verkkokaupparatkaisut ja asiakkaan markkinoinnin hallintaohjelmistot.

Yritysten investointiaikeet

Kolmantena tutkimuksesta esiin nousevana johtopäätöksenä voidaan mainita tulostusyritysten vahvat investointiaikeet. 51% yrityksistä aikoo investoida suurkuvalaitteisiin seuraavan 12 kuukauden aikana. Laitteiden lisäksi ohjelmistot kiinnostavat toimintaansa kehittäviä yrityksiä. Erilaiset työnkulkuohjelmistot ovat vastanneista 15,5% ostoslistalla ja 19,4% suunnittelee erityisesti tulostajille suunnatun toiminnanohjausjärjestelmän hankkimista. Vastaajien mielestä tulostusteknologioista kiinnostavimpia ovat latex-, uv- ja ecosolvent tulostimet. 

The World Wide Survey 4:n tiivistelmä luettavissa alla olevasta linkistä:
http://www.fespa.com/news/world-wide-survey-four-executive-summary.html





Jussi Heinämäki
Toimitusjohtaja
Seri-Deco Oy









Seri-Deco on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän laitteiden, materiaalien ja tarvikkeiden maahantuoja. Tarjoamme ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon. Palveluksessamme työskentelevät 42 ammattilaista varmistavat sujuvan logistiikan lisäksi ammattitaitoisen asiakaspalvelun sekä toimivat tuki‐ ja huoltopalvelut. Seri-Decon pääkonttori ja Suomen varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.