tiistai 19. marraskuuta 2013

Ajankohtaista: tuotannollisten ohjelmistojen päivitykset!!!


Kirjoittaja: Juha Tarvainen /Seri-Deco Oy 


Flexi ja tyypillisesti RIP-ohjelmat, joilla ohjataan suurkuvalaitteita, ovat kohdanneet uudenlaisen aikakauden. Perinteisistä ohjelmistopäivityksistä siirrytään palvelukokonaisuuksiin. Lisäksi Windows XP-pohjaisten työasemien päivitystakaraja 8.4.2014 lähestyy. Nyt onkin korkea aika tarkastaa tilanne ja päivittää tekniikka ajanmukaisiin versioihin!

 
Perinteiset ohjelmistopäivitykset ovat käymässä yhä harvinaisemmiksi. Niitä on enimmäkseen vain ns. ilmaisissa laitteen mukana tulevissa RIP-ohjelmissa tai käyttöjärjestämäkohtaisissa ajureissa sekä muissa ohjausohjelmissa. Näitä ilmaisia ohjausohjelmia käytetään jonkin verran esim. tarran leikkaamisessa, lasermerkinnässä, jyrsinnässä tai brodeerauskoneissa.

Ohjelmistovalmistajat ovat siirtyneet käyttämään joko pakollista tai vapaaehtoista ylläpitosopimusta, tilausta ja muita vastaavia palveluja. Näissä palvelukokonaisuuksissa perinteisesti päivitykseksi mielletty tuote on siis vain yksi osa kokonaisuudesta. Tänä päivänä olisi ehkä oikeampaa puhua käytännöistä tai palvelukokonaisuudesta, jonka sisältönä voi olla esim. päivitysoikeudet tulevalle 12 kk jaksolle ja viiveetön pääsy tekniseen tukeen oman USB-kopiosuojan tai eLisenssin perusteella sekä ilmaiset ajurien vaihdot tuotantojonoihin.

Käyttäjät päivittävät ohjelmia usein vain pakon edessä. Saatetaan huomata esimerkiksi, ettei vanhaa versiota yllättäen voikaan asentaa uuteen Windows 7 Pro 64-bit –työasemaan. Tai mikäli voi asentaa, ohjelmaversion toiminta voi olla oikukas ja yksittäiset toiminnot eivät toimi lainkaan.

Toisille tulostajille pakkotilanne ilmenee itse asiakaspalvelutilanteessa. Asiakkaiden lähettämät PDF-tiedostot eivät yksinkertaisesti enää avaudu RIP-ohjelmassa ilman aikaa vievää temppuilua muiden ohjelmien kanssa. Vaikka tiedosto saadaan lopulta avattua, tulee eteen myös muita ongelmia kuten aineiston värien, fonttien tai tehosteiden vioittumista. Pahimmillaan tiedostoa joudutaan rakentelemaan, muuttamaan tai korjailemaan tuotantotalossa pitkänkin aikaa, mikä on sekä taloudellisesti kannattamatonta ja tehotonta toimintaa. 


APPE-RIP vai perinteinen PS-RIP?


PDF-tiedostojen avaaminen RIP-ohjelmissa on muuttunut Adoben APPE-lisenssin myötä. Tässä on tapahtumassa selvä kahtia jakautuminen. 

Monissa perinteisissä RIPeissä oleva Global Graphicsin JAWS PS-tulkki riittänee vielä niille, jotka tekevät tulostustiedostot itse asiakkaiden puolesta käyttäen muita kuin Adoben ohjelmia esimerkiksi CorelDRAW-ohjelmaa.

APPE-RIPpien keulakuvat kuten Caldera, EFI ja ONYX Thrive [ONYXTHRIVE] ovat kuitenkin yleistyneet huomattavassa määrin. Tuotannon laajuuden mukaan skaalautuvat RIP-ohjelmat (kuten [ONYXTHRIVE] tai Caldera) tukevat luonnostaan laskennan hajauttamista useammalle PC:lle, kun tuotannon tarpeet kasvavat. 

APPE-RIPpien tyypillisin etu on uusimmilla Adobe CS-ohjelmistoilla tehtyjen PDF-tiedostojen tulostuminen aiempaa luotettavammin. Tämä tulee esille mm. pehmeissä varjoissa eli laajemmin ajateltuna läpinäkyvissä elementeissä. APPE-RIPeissä oikeanlainen tulostuminen toimii paremmin myös efektien osalta. Esimerkiksi hankalat Gradient Mesh-elementit ovat olleet vaativampia RIPille kuin perinteiset liukutyöt. 

Calderan GrandRIP+ sisältää versiosta 9 alkaen APPE-lisenssin (Adobe PDF Print Engine). APPE auttaa myös jonkin verran itse RIP-prosessin tehokkuudessa. Sama toiminnallisuus on myös ONYXin Thrive-tuotteissa. Caldera käsittelee uusimpia PDF-tiedostoja mahdollisimman johdonmukaisesti samoin kuin [ONYXTHRIVE], joka sisältää lisäksi Adobe Normalizerin. Adobe Normalizer kääntää automaattisesti EPS- ja PS-tiedostot PDF-formaattiin, jotta APPE voi käsitellä niitä samalla tavalla kuin PDF-tiedostoja. Tämän toiminnan pohjana on Adobe Distiller. 

Tavallista Adobe Distilleriä voikin hyödyntää Calderan sekä muiden RIP-ohjelmien edellä, mikäli tuotannossa on vielä tarvetta käsitellä EPS- tai PS-tiedostoja. Näitä formaatteja käytetään kylläkin tulostustuotannossa yhä harvemmilla. EPS-tiedostoja hyödynnetään kuitenkin yhä tarraleikkuutöissä.
Tässä blogissa käsiteltävä aihe päivityksistä koskee APPE-RIPpejä myös tuon Adoben lisenssin osalta. Jatkossa on hyvä muistaa, että RIP-ohjelman lisäksi myös APPE-lisenssi tulee pitää ajan tasalla. 


Huom. Monissa suurkuva-RIPeissä on vielä APPE v2.6-versio ja Adobe on ennättänyt
julkaisemaan jo APPE v3-version!



Windows XP-tuen loppuminen vaikuttaa tuotantoosi


Vielä kokonaan toinen asia on tuotannollisten ohjelmien pitäminen ajan tasalla käyttöjärjestelmien kannalta. 

Nyt kun vuoden 2014 kevät on entistä lähempänä, kannattaa miettiä entistä vakavammin Windows XP-pohjaisista tuotannon työasemien muuntamista joko Windows 7 Pro tai Windows 8.1 Pro -aikakauteen. 

 Suojaa koneesi viruksilta ja kaappaavilta haittaohjelmilta!


Mainsteam -tukijakso XP:lle on päättynyt jo 14.4.2009 ja loputkin XP-tuesta päättyy 8.4.2014. Tämä tarkoittaa, että kevään 2014 jälkeen XP-työasemia ei voida enää millään keinolla suojata "haitallisilta viruksilta, vakoiluohjelmilta tai muilta henkilökohtaisia tietoja kaappaavilta haittaohjelmilta.

Vastaavaa tapahtui aiemmin Mac OS-käyttöjärjestelmän suhteen, kun OSX 10.5 -työasemat alkoivat ilmoitella, ettei työaseman selain ole enää turvassa hyökkäyksiltä eikä sitä enää tueta ko. käyttöjärjestelmäversiossa.
Onpa Windows XP-pohjaisessa työasemassa käytössä mikä tahansa tuotantoon liittyvä ohjelma (esim. tarranleikkaus, brodeeraus, lasermerkintä, jyrsintä tai RIP-ohjelmalla ohjattava tulostus), käytännössä Windowsin ja siihen liittyvien tuotanto-ohjelmien päivitys kannattaa tehdä jo vuoden 2013 puolella.


Aika päivittää kaikki ajan tasalle


Blogin alussa viitattiinkin siihen, että jostain syystä päivitys saattaa usein unohtua ja tulla sitten pakollisena ja yllättävänä asiana. Usein kuulee selityksen, että päivityksistä kertyy liian isoksi koettu kertakulu. 

Tuotannolliset ja suunnitteluun liittyvät ohjelmat pitäisi kuitenkin päivittää yhtä aikaa kuntoon ns. 'sukupolvi kerrallaan'. Palvelusopimusten yleistyessä myös hintaero näkyy selvästi. Mitä pidempi aika on edellisestä päivityksestä tai ylläpitosopimuksesta, sitä arvokkaammaksi päivityksestä tulee.

Alan tuotantotaloille kertyy isoja paineita ja vaatimuksia markkinoilta. On oltava innovatiivinen ja kokonaisvaltainen kumppani. On pärjättävä nopeissa toimitusajoissa ja kovassa hinta-laatukisassa. Lisäksi on oltava yhteensopiva asiakkaan käyttämien suunnitteluohjelmien kanssa. Nykyisellä vaatimustasolla kannattaakin miettiä miten voisi minimoida omat riskit.

Jos käytössä oleva RIP-versio on suunniteltu Win XP:n aikakaudella ja WinXP:lle, se ei  automaattisesti toimi tulevan Windows-version kanssa. Sama asia pitää paikkansa myös perinteisissä suunnitteluohjelmissa. Jos Win 7 -työasemaan asennetaan CorelDRAW X5 tai X6, valmistaja on ainakin luvannut niille Win 7-yhteensopivuuden. Adoben ohjelmista CS5 on vanhin Win 7:lle suunnattu versio. 

Eli mikäli käytät Win 7-työasemassa CorelDRAW v12 tai X3 -versioita (tai Illustrator CS2 tai CS3-versioita), tuotannon vakaus voi kärsiä hetkellä millä hyvänsä ja aiheuttaa suuriakin ongelmia tuotannon toimitusajoissa. 

Juuri kukaan ei odota, että CorelDRAW X5 (v15) -muotoon tallennettu tiedosto voisi avautua CorelDRAW v12 -ohjelmassa sukupolvien välisen kuilun takia. Jotkut käyttäjistä saattavat virheellisesti olettaa, että vanha Win XP-ajan RIP tai FlexiSign -tuotannollinen suunnitteluohjelma [FLEXIEXP] asentuisi tai siirtyisi uuteen Win 7 -työasemaan ilman sen kummempia riskejä. Mutta kuten aiemmin todettiin, näin helpolla asiat eivät valitettavasti hoidu.


Tilannekartoitus ja muutosten suunnittelu


Suosittelen siis toimimaan ajoissa, sillä sekä käyttöjärjestelmien että tuotannollisten ohjelmien tilaaminen ja asentaminen (paikan päällä tai etänä) vie oman aikansa.

Ensin kannattaa aloittaa sisäisen tilanteen selvittäminen. Tarvittaessa ota yhteyttä hankittujen ohjelmien maahantuojiin tai jälleenmyyjiin lisätietojen saamiseksi.

Seri-Deco on valmistautunut näiden erilaisten murrosten tapahtumiseen jo pitkän aikaa. Autamme kartoittamaan yrityksesi tilanteen ja valitsemaan toimintasi kannalta sopivimmat vaihtoehdot. 


Tuen takaraja 8.4.2014 lähestyy - oletko jo varautunut? 



Lähteet


Windows XP-tuki päättyy. Selkeä yhteenveto Microsoftin sivuilla: http://www.microsoft.com/fi-fi/windows/business/retiring-xp.aspx
(tai ONYX ADVANTAGE sivun ”www.onyxgfx.com” Products -valikosta )

(tai hakuehdolla ”thinksai flexi support ”)

(tai hakuehdolla ”wasatch service policies”)

http://www.adobe.com/products/pdfprintengine.html
(tai hakuehdolla ”adobe appe”)

(tai hakuehdolla "jaws global graphics")

(tai hakuehdolla "tietoviikko xp hukattu")

(tai hakuehdolla "windows xp tuen päättyminen")


Lisätietoa



Ota yhteyttä Seri-Decoon. Kartoitamme yrityksesi tarpeet ja autamme löytämään sopivan ohjelmistoratkaisun. Lisäksi koulutamme sinut ja koko tuotantotiimisi ohjelmistojen optimaaliseen käyttöön.






Juha Tarvainen
Seri-Deco Oy




Juha Tarvainen on tekninen asiantuntija Seri-Decolla. Juhalla on yli 20 vuoden kokemus kouluttamisesta ja yli 15 vuoden kokemus suurkuvaympäristöistä. Hän on erikoistunut tuotannolliseen työnkulkuun ja värihallintaan. Lisätietoa: juha.tarvainen@seri-deco.fi 



Seri-Deco on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän laitteiden, materiaalien ja tarvikkeiden maahantuoja. Tarjoamme ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon. Palveluksessamme työskentelevät 42 ammattilaista varmistavat sujuvan logistiikan lisäksi ammattitaitoisen asiakaspalvelun sekä toimivat tuki‐ ja huoltopalvelut. Seri-Decon pääkonttori ja Suomen varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.