sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Onnistunut mainosteippaus - osa 4

Vinkkejä tarrapintojen hoitamiseen


Kirjoittaja: Miia Mustonen, Seri-Deco Oy


Teipattujen pintojen säännöllisellä puhdistamisella lisäät tarrojen käyttöikää. Avery Dennisonin materiaaleilla toteutettavia teippauksia tulisi pestä aikaisintaan 48 tunnin sisällä asentamisesta, sillä liima tarvitsee aikaa kiinnittyäkseen kunnolla asennuspintaansa.

Tämän jälkeen on suositeltavaa huoltaa pintoja kuukausittain tai teippauksen pintaan ilmaannuttua irtonaista likaa.

Mattapintaiset tarrat ja erityisesti autojen tuunauksessa käytettävät SW Extreme Textures (Brushed Metallic ja Carbon Fibre-kuviotarrat) ovat herkempiä likaantumaan ja pinttynyttä likaa voi olla vaikeampi poistaa kuin kiiltäväpintaisista, tasaisista teipeistä. Etenkin matta valkoinen on värinsä ja pintansa takia haasteellinen.

Teippauksen puhdistaminen käsin


Hellävaraisin ja suositeltavin pesumenetelmä on käsinpesu.

Mikäli teippauksen pinnassa on irtonaista likaa, huuhtele lika ensin pois huolellisesti esimerkiksi matalapainesuihkulla ylhäältä alaspäin. Irtonainen lika voi naarmuttaa teippausta, mikäli sitä hangataan harjalla tai pesusienellä.

Teippaukset voidaan pestä yleisimmillä autojen tai mainosten pesuun soveltuvilla, miedoilla pesuaineilla (ph3-10). Älä käytä kemiallisesti liian aggressiivisia aineita, sillä voimakkaat liuottimet vahingoittavat teippausta. Vältä myös naarmuttavia pesuaineta ja -välineitä.

Pesuainetta ei tulisi jättää teippauksen pintaan tarpeettoman pitkäksi aikaa. Pese lika pesusienellä tai pehmeällä harjalla. Huuhtele lopuksi kaikki ylimääräinen pesuaine huolellisesti pois ja kuivaa pinnat nukkaamattomalla liinalla tai kankaalla.

Kokeile vesipesun sijaan myös Avery Dennisonin Wrap Care puhdistusaineita. Kevyemmällä [AVECLEA2] Vinyl Cleaner- aineella puhdistat teipin pinnasta sormenjäljet, pölyn ja kevyen lian. [AVECLEA3] Power Vinyl Cleaner on tarkoitettu erityisesti ajoneuvoteippausten vaikeiden tahrojen puhdistamiseen. Voimakas puhdistusaine poistaa helposti diesel-, öljy- ja pikitahrat sekä maantiesuolan auton pinnasta tarraa vahingoittamatta.

Tarran koneellinen pesu


Avery Dennisonin tarrat voidaan puhdistaa myös painepesurilla. Huomioi kuitenkin muutama seikka ennen pesemistä, ettet vahingoita teippausta.

•    maksimipaine:  80 bar (1200psi)
•    korkein veden lämpötila: 70°C
•    lähin suihkutusetäisyys: 75cm
•    suihkutuskulma: suihku 90° kulmassa tarraan nähden, suihkutusleveys 40°



Väärässä kulmassa suihkutettu vesi saattaa vahingoittaa teippauksen reunoja ja aiheuttaa teippauksen (osittaisen) irtoamisen. Älä käytä puhdistamisessa höyryä, sillä suuri määrä painepesurin kuumaa höyryä voi heikentää teippauksen kiinnipysymistä.

Teipatut autot voidaan käyttää myös automaattisessa autopesussa.

Huomioithan, että tiheä harjapesu voi vahingoittaa teippauksen reunoja ja aiheuttaa tarran irtoamisen reunoistaan. Leikkaa aina irronnut osa tarkasti pois, jotta kosteutta ei enää pääse tarran alle.

Pinnan suojaaminen


Puhdistamisen jälkeen voit suojata tarrapinnan Avery Dennisonin Sealant [AVESEAL] -suoja-aineella. Suihkutettava aine luo tarran pintaan ohuen suojakerroksen, mikä helpottaa pinnan puhtaanapitoa ja ylläpitää tarran kuntoa. Hoito-tuote onkin erinomainen mm. mattapintaisille ja kuvioiduille tarrapinnoille tai teippauksille, jotka asennetaan helposti likaantuvaan kohteeseen kuten ajoneuvoteippauksiin - mutta kokeile tuotetta myös kiinteistökohteissa.

Usein kysytään, voiko teipatun auton pintaan pyyhkäistä vahaa. Valmistajan mukaan öljyttömiä vahoja voidaan käyttää normaalin tavoin (petroleum distillates). Mattapintaisia teippauksia ei kuitenkaan kannata vahata, sillä mattatarraan tulee muutoin kiiltoa. 

Mikäli tarvitset lisätietoa tarrojen hoitamiseen, ota yhteyttä Avery Dennisonin graphics-tuotteiden maahantuojaan Seri-Decoon.

Lisätietoa


Seri-Deco Oy

Avery Dennison Graphics-tuotteiden maahantuoja
Asiakaspalvelu puh. (09) 612 2580 ma-pe klo 8-16







Miia Mustonen
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Seri-Deco Oy








Seri-Deco on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän laitteiden, materiaalien ja tarvikkeiden maahantuoja. Tarjoamme ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Viron markkinoille. Palveluksessamme työskentelevät 42 ammattilaista varmistavat sujuvan logistiikan lisäksi ammattitaitoisen asiakaspalvelun sekä toimivat tuki‐ ja huoltopalvelut. Seri-Decon pääkonttori ja varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.
www.seri-deco.fi  /   www.seri-deco.ee  /   www.seri-deco.lt