tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kyltti- ja tulostusalan suunnitteluohjelmat

Kirjoittaja: Juha Tarvainen / Seri-Deco Oy



Perinteiset graafisen alan suunnitteluohjelmat kuten Adobe Illustrator CC ja CorelDRAW ovat monipuolisia suunnittelijan välineitä. Niitä ei kuitenkaan ole suunniteltu suurkuvatuotantoon tai tarranleikkaamiseen, joten niihin oli aiemmin saatavilla ohjelman alkuperäisiä ominaisuuksia täydentäviä lisäohjelmia eli tuotannollisia plugeja. Näiden plugien tarjonnan vähentyessä varsinaisten Adoben tai Corelin tuotteiden rinnalla voi olla suurikin tarve käyttää Sign & Display -sektorille alun perinkin suunniteltuja ohjelmia kuten FlexiSIGN tai SignLab, joissa on suunnittelutyökalujen lisäksi töiden esivalmisteluun liittyviä ominaisuuksia.

Työnkulkuohjelmat, joita on käsitelty aiemmissa blogiartikkeleissa (esim. PDF-editorit) ovat tarkoitettuja viime hetken pienehköihin tarkistuksiin tai korjauksiin tuotannon vaatimusten mukaisiksi. Tämän blogin aiheena taas ovat tuotannolliset suunnitteluohjelmat eli kyltti- ja merkintäalan ohjelmat, joilla työt voidaan suunnitella alusta lähtien tai koostaa käyttäen muualta tuotuja graafisia elementtejä. Sellaisten ohjelmien kuin SAi FlexiSIGN tai CADlink SignLab etuna on, että useat mm. kylttien suunnittelussa tarvittavat työkalut ovat suoraviivaisempia tai helpompia käyttää kuin perinteisissä graafisissa ohjelmissa. Lisäksi niissä on toimialakohtaisia työkaluja, jotka puuttuvat kokonaan varsinaisista suunnitteluohjelmista. Artikkelin esimerkit perustuvat uusimpaan Flexi-tuoteperheeseen ja Summan leikkureihin, mutta niitä voi yleensä soveltaa muidenkin valmistajien ohjelmiin ja laitteisiin.

Lähtökohta kylttien ja tulosteiden suunnitteluun

Tuotantotekniikan ohella vähintään yhtä tärkeää on visuaalisen suunnittelun osuus. Tämä on sitä tärkeämpää mitä enemmän suunnittelu- tai koostamisvastuuta tuotantotalolle jää. Ilmeisesti edelleen varsinkin tarranleikkaamisessa suunnittelua tarvitaan melko usein suurkuvataloissa, kun taas tulostusaineistot ovat PDF-formaatin ansiosta yhä useammin valmiita tai lähes valmiita tuotantoon.

Joskus visuaalinen suunnittelu alkaa niin puhtaalta pöydältä, että käytettävissä on vain fonttimääritys ja yrityksen logo tai tavaramerkki. Jos näin on niin silloin typografian, kuvan- ja värinkäytön sekä sommittelun perusteet olisi hyvä hallita. Otetaan näistä yhtenä esimerkkinä typografia, koska se on hyvin tyypillinen yksinkertaisen kyltin peruselementti – vaikkapa kun valmistetaan kyltti, jossa lukee ”Asiakaspalvelu”. On eduksi jos tuntee typografian perusteita kuten fontin ylä- ja alapidennykset, kirjasimen ylä- ja alaosan välinen tasapaino, kontrasti kirjasimen vaaka- ja pystylinjojen välillä sekä luonnollisesti kirjainvälistykset.


Hiukan typografiaa sivuten edellä mainittuun esimerkkiin soveltuu sommittelu eli se mihin kohtaan tarraa tai levyä teksti ”Asiakaspalvelu” sijoittuu. Jos se laitetaan sekä vaaka- että pystysuunnassa keskelle niin se on kyllä matemaattisesti tarkasteluna ihanteellisen tuntuisella kohdalla, mutta ei visuaalisesti. Oleellisista tämän tyyppisen kyltin visuaalisessa suunnittelussa on siis se, että sekä teksti että sommittelu saadaan näyttämään halutunlaiselta.

Kuva 1. Tyypillinen kyltti, joka voidaan joko tulostaa tai leikata tarrasta. A- ja S-kirjain näyttävät saman korkuisilta, mutta eivät todellisuudessa ole sitä. E-kirjain näyttää symmetriseltä, mutta ei ole sitä. L-kirjaimen vaaka- ja pystylinjat näyttävät yhtä paksuilta, mutta eivät ole sitä. Samaa periaatetta oikean vaikutelman synnyttämisestä voi soveltaa kirjainvälistyksiin ja sommitteluun, koska ne eivät perustu tasajakoon.

Kun visuaalisen suunnittelun lähtökohdat ovat kunnossa - joko suunnittelijan tai tuotantotalon jäljiltä – tuotantoprosessi etenee suunnittelutyöstä mahdollisimman joustavasti tuotantoon. On kuitenkin huomattava, että visuaalinen viestintä alana voi edellyttää erilaisia teknisiä esivalmisteluun liittyviä toimenpiteitä, jotka menevät varsinaista sisältöä pidemmälle. Tästä esimerkkejä ovat roll-up telineen mekanismin viemän tilan varaus julisteeseen, ”bleedin” eli leikkausvaran sisällyttäminen tuotantotiedostoon tai leikkauslinjan lisääminen kun tulostukseen yhdistyy muotoonleikkaus. Yksinkertaisessa läpivärjätystä vinyylistä leikattavassa tarrassa pitää ehkä miettiä miten suunnittelutyössä mahdollisesti olevat ”piiloviivat” saadaan luotettavasti poistettua rikkomatta varsinaista sisältöä, jotta leikkausjälki olisi halutunlainen.

Mitä monet käyttäjät ovat huomanneet näistä kylttialan ohjelmista

Yksi huomattava ero perinteisiin graafisiin ohjelmiin on se, että nämä ohjelmat sisältävät suoraan laiteajureita (RIP-ohjelmien tapaan) ja muita tuotannossa tarvittavia työkaluja. Näitä työkaluja ovat mm. tarran tai muun materiaalin leikkaamisessa tarvittavat älykkäät vektorointiominaisuudet, vektoroidun aineiston helppo ja looginen korjaaminen/siistiminen sekä PDF-tiedostojen suhteellisen hyvä, mutta rajoitettu tuontitoiminto. Merkintäalan kannalta keskeisiä asioita ovat myös tekstinvalmistuksen helppous; esim. teksti suoraan kaarelle ja tarkkuus fonttien osalta. Grafiikan luomisessa ei tarvitse tyytyä kiertoteitse tehtäviin toimenpiteisiin koska tuotannolliset ohjelmat hallitsevat luonnostaan leikkauslinjan helpon luomisen sekä tarravärikirjastot. Lisäksi tuotannon kannalta itse leikkaaminen on ammattimaisempaa kuin vaikkapa Illustratorilla tai Corelilla, joiden jatkeena on ilmainen ”plugi” eli lisäohjelma. Tuotannollisissa ohjelmissa leikkaamisessa ovat käytössä myös sellaiset ilmaisohjelmista yleensä puuttuvat perustyökalut kuin perkauslinjat, värierottelun hallinta, materiaalinsäästö ja panelointi. Sekä Flexin että SignLabin -tuotesivuilla on useita havainnollisia videoita tuotannollisista ominaisuuksista ja niiden käyttämisestä.


Kuva 2. Kylttialan ohjelmilla on helppo luoda leikkauslinja ilman suurempaa käsityötä bittikarttalogoon, jos kyseessä on soikiosta tai suorakaiteesta poikkeava muoto. Tässä nimenomaisessa esimerkissä Flexi-ohjelmassa käsitelty tiedosto päätyi tuotantovalmiina RIP-ohjelmaan jonoon n. 30 sekunnissa kun taas kokeneelta graafikolta sama työ manuaalisesti Illustratorissa vei n. 2 minuuttia.



Kuva 3. Kylttialalla hyödyllisten suunnitteluominaisuuksien lisäksi toimialalle tarkoitetuissa ohjelmissa on ammattimainen leikkausikkuna ja tuotanto moduuli, joilla voi mm. minimoida materiaalin hävikkiä tai luoda tarran perkausta helpottavia kehys- tai perkauslinjoja leikattavan työn lisäksi.

Näiden tuotannollisten ohjelmien ajan tasalla pitäminen on tehty helpommaksi kuin ennen. Monet ohjelmistot ovat siirtynyt joko kokonaan kuukausi- tai vuosimaksuihin eli ns. tilauspohjaisiin lisensseihin tai ainakin tarjoavat sitä vaihtoehtona. Nekin ohjelmistovalmistajat, jotka myyvät vain ns. elinikäisiä lisenssejä ovat alkaneet suosimaan vuosimaksuihin perustuvia ylläpitosopimuksia, jotka sisältävät toimivuustakuun ja myös vasteajan mahdollisille vikailmoituksille, verkkoresursseja sekä ikään kuin sivutuotteena aina tulevan 12 kk aikana julkaistavat ohjelmistopäivitykset uusimpiin versioihin. Tämän lisäksi alkuinvestointia ohjelmistolisenssiin ei tarvita, koska tilaustuotetta voi käyttää juuri niin kauan kuin sitä tarvitsee tai niitä voi hankkia joustavasti lisää sekä vähentää mikäli kapasiteetin tarve muuttuu.




Kuva 4. Esimerkiksi Flexi-ohjelmasta on saatavilla jälleenmyyjien kautta 12 kk vuosimaksulla kahta eri versiota kyltinvalmistajien käyttöön. Täydellä versiolla voi suunnitella töitä ja ohjata erimerkkisiä tarraleikkureita ja suunnitteluversiota voi käyttää aputyöasemissa, joista työt voidaan siirtää leikattavaksi täyden version leikkureilla. Jos tarvitsee jotakin ohjelmaa vain 1-2 kk se kannattaa maksaa suoraan valmistajan sivuston kautta luottokortilla ja nojautua valmistajan tukisivuihin.



Ajan tasalla pitämiseen on siis monia hyviä syitä ja jotkin niistä ovat hiukan vastaavia kuin RIP-ohjelmien suhteen (mm. parantunut PDF-tuki ja uusimpien laitteiden laiteajurit), mutta nyt kun vuoden 2020 tammikuu on ohitettu niin kannattaa miettiä entistä vakavammin Windows 7-pohjaisten tuotannon työasemien muuntamista Windows 10 Pro -aikakauteen. Ns. mainsteam -tukijakso Windows 7:lle päättyi jo 13.1.2015 ja loputkin 7-tuesta päättyi 14.1.2020. Tämä tarkoittaa, että tammikuusta 2020 alkaen 7-työasemia ei voida enää millään keinolla suojata "haitallisilta viruksilta, vakoiluohjelmilta tai muilta henkilökohtaisia tietoja kaappaavilta haittaohjelmilta." Joten onpa Windows 7-pohjaisessa työasemassa käytössä mikä tahansa tuotantoon liittyvä ohjelma (tarranleikkaus, brodeeraus, lasermerkintä, jyrsintä tai RIP-ohjelmalla ohjattava tulostus) niin käytännössä Windowsin ja siihen liittyvien tuotanto-ohjelmien päivitys kannattaa tehdä niin pian kuin mahdollista ellei sitten irrota työasemaa internetistä.


Tässä yhteydessä on hyvä huomata Windows 10 Pro:n eri versioiden lyhyt elinkaari verrattuna aiempiin Windows-käyttöjärjestelmiin. Jos Windows 2000:n, XP:n tai 7:n elinkaari laskettiin vuosissa niin 10 Pro:n kevät- ja syyskausilla julkaistavien versioiden elinkaari lasketaan kuukausissa (18 kk). Joten jos haluaa hyötyä uusimpien tuotanto-ohjelmien päivityksistä ja tuesta on hyvä pitää myös itse Windows entistä tiuhemmin ajan tasalla.


FESPA ja European Sign Federation

FESPA ilmoitti vuonna 2012 liittoutumisesta European Sign Federation (ESF) kanssa ja järjesti jo vuoden 2013 FESPAn yhteydessä Lontoossa oman uuden kylttialan tapahtuman. Yhtenä perusteena tuolle tapahtumalle oli alojen vahvistuva yhdentyminen kuten tässä tapauksessa kyltti- ja tulostusalan lähentyminen toisiinsa.  Seuraava tapahtuma, jossa tämä kumppanuus tulee näkymään on FESPA Madrid 2020, joka vallitsevan koronaepidemian takia on siirretty maaliskuulta myöhempään ajankohtaan.

European Sign Federation on perustettu vuonna 1966 ja on päivittänyt tavoitteitaan kylttialalla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yksi ESF:n tavoitteista on kylttialan arvostuksen ja sen myötä myös kyltinvalmistajien arvostuksen edistäminen. Hyvä kysymys nimittäin on, että miltä esim. yritysten tai yhteisöjen rakennukset näyttäisivät ilman nimiä, värillisiä opasteita ja ihmisiä niiden takana. Muita ESF:n tavoitteita ovat mm. toimialaan liittyvät tekniset parannukset, markkinointi ja laillisten oikeuksien suojaaminen. Tämä on sopusoinnussa erilaisten kattojärjestöjen ohella myös muissa toimijoissa ja siksi eri maissa olevat valmistajien valtuuttamat jälleenmyyjät antavat tarvittaessa asennus-, käytönopastus- tai asiantuntija-apua sekä järjestävät kursseja tarpeen mukaan.

Kirjoittaja


Juha Tarvainen
Seri-Deco Oy
Puh. 010 841 8065
juha.tarvainen@seri-deco.fi

Juha Tarvainen on tekninen asiantuntija Seri-Decolla. Juhalla on yli 25 vuoden kokemus kouluttamisesta ja yli 20 vuoden kokemus suurkuvaympäristöistä. Hän on erikoistunut tuotannolliseen työnkulkuun ja värihallintaan. Lisätietoa: juha.tarvainen@seri-deco.fi



Lähteitä:



Seri-Deco Oy on vuonna 1977 perustettu graafisen viestinnän tuotantolaitteiden ja tarvikkeiden maahantuoja, joka kuuluu kansainväliseen Spandex-konserniin. Seri-Deco tarjoaa ratkaisuja suurkuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille materiaaleille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Baltian markkinoilla. Tuotevalikoima sisältää mm. HP:n suurkuvatulostimet (HP Gold Partner), materiaalit, tulostusvärit, leikkurit, laminaattorit, tuotantolaserit, ohjelmistot, asennustarvikkeet ja display-tuotteet. Seri-Deco tarjoaa myös teknisen tuen ja huoltopalvelut sekä työnkulku- ja automaatioratkaisut koulutuksineen. Seri-Decon pääkonttori sekä Suomen ja Viron varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa. 

www.seri-deco.fi  |   www.seri-deco.ee  |   www.seri-deco.lt

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Aito PDF-editointi suurkuvatuotannossa

Kirjoittaja: Juha Tarvainen / Seri-Deco Oy



Tässä blogikirjoituksessa luodaan lyhyt katsaus PDF-editointiin suurkuvatuotannon kannalta.

Suurkuvan PDF-editoinnissa on tapahtunut pari isoa muutosta viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana. Vuoden 2009 alkupuolella PDF-editoinnissa tuli mahdolliseksi siirtyä graafisilla suunnitteluohjelmilla - vaihtelevalla menestyksellä - tehtävästä PDF-tiedostojen tuonnista PDF-tiedostojen avaamiseen (File: Import vs. File: Open). Vuoden 2018 huhtikuu toi mukanaan perinteisen graafisen teollisuuden käyttämään Enfocus PitStop Professional -tuotteeseen historiansa hyödyllisimmän päivityksen suurkuvan kannalta ja nyt vuotta myöhemmin maaliskuun ennakkotiedotteen mukaan ainakin yksi uusi merkittävä ominaisuus suurkuvan kannalta.

Varhainen lähtökohta PDF-editointiin suurkuvan ehdoilla

Tämä ONYXin vuonna 2009 esitelty ja sittemmin lopetettu ratkaisu nimeltään ONYX PredEdge Pro (korvaava tuote on nykyään joko Enfocus PitStop Pro tai PitStop Pro ja jokin tasolaitteille tarkoitettu työnkulkuohjelma - tarpeista riippuen) sai kohtuullista menestystä myös suomalaisilla markkinoilla. Joko PC- tai Mac-työasemassa toimiva PrepEdge oli saatavilla monen käyttäjän verkkolisenssinä töiden esivalmisteluun ja lähetettäväksi sieltä suoraan RIP-ohjelmaan. Tätä teknologiaa on myyty muillakin nimillä ja tällä hetkellä samaa tekniikkaa on ainakin yhdessä PrintFactoryn työnkulku- ja automaatioratkaisun modulissa suurkuvalle (Editor).

Kuva 1. ONYX PredEdge Pro oli ensimmäisiä suoranaisesti suurkuvatuotantoon suunnattuja PDF-editoreita, jossa oli omatoimista ja erittäin helppoa PDF-editointia varten Aurelonilta lisensoitu PDF-moottori.

Käytännön tasolla PredEdgellä saattoi tehdä luotettavasti viime hetken korjauksia tiedostoon, jotta se olisi tuotantovalmis. Sen avulla oli helppo monia sellaisia asioita, jotka olivat joko mahdottomia tai vaikeita esim. Adobe Illustratorilla. Kaikki tämä tähtäsi siihen, että korjauksia voidaan tehdä rikkomatta asiakkaan suunnitteleman tiedoston sisältöä valokuvien, fonttien tai joidenkin vaativien elementtien osalta. Lisäksi siinä oli suurkuvatuotantoon optimoituja viimeistelyyn tarkoitettuja työkaluja kuten muotoonleikkauspolun luominen, purjerengasmerkkien tekeminen, valkoisen värin luomiseen tai tasolaitteille tarkoitettuja apuvälineitä. Nykyisin samat toiminnot löytyvät joko APPE-RIPeistä, PDF-editorista tai työnkulkuohjelmista.

Kolme eri työnkulkua PDF-editointiin

Käytännössä jokainen tuotantotalo joutuu tai pääsee muokkaamaan jossakin tilanteessa asiakkaan aineistoa syystä tai toisesta. Hyvin yleinen ja aikataulun tai käytännön sanelema pakko on ollut tehdä se jollakin graafisella suunnitteluohjelmalla. Nämä ohjelmat ovat erittäin hyviä siinä mihin ne on suunniteltu, mutta niitä ei ole tarkoitettu valmiin ja tallennetun PDF-tiedoston muokkaamiseen. Joskus PDF-tiedoston tuonti tällaiseen ohjelmaan ei ole edes mahdollista ja pysähtyy virheilmoitukseen, muissa tapauksissa se onnistuu joko osittain tai kokonaan. Hyvin yleinen syy käsitellä PDF-tiedostoja tuotannossa on esim. muotoonleikkauspolun lisääminen tai sivukoon hallinta vaikkapa valokaappikankaan sekä roll-up telineen mekanismin ehdoilla.

Kuva 2. Monet asiat voivat mennä pieleen jos PDF-tiedosto avataan graafisessa suunnitteluohjelmassa.

Toinen työnkulku PDF-tiedoston editoimiseen on tämän kirjoituksen ydinviesti: kaikkien perinteisin ja luotettavin työkalu tähän tarkoitukseen on ollut työasemapohjainen Enfocus PitStop-editori tai jokin saman tasoinen tuote (kuten lisensoituun PitStop PDF Libraryyn perustuvat ratkaisut). Perinteinen graafinen teollisuus on tukeutunut tähän tuotteeseen sekä aikakaus- että sanomalehtituotannossa jo 1990-luvulta alkaen. Viime vuosina ja nyt viimeisen vuoden aikana PitStop on ottanut askeleita entistä lähemmäksi suurkuvaa. Seuraavan väliotsikon alla käsitellään joitakin PitStopin nykyisen version tarjoamia mahdollisuuksia suurkuvan näkökulmasta.
Kolmas tapa muokata PDF-tiedostoja ja valvoa niiden laatua muistuttaa paljon edellistä, mutta lähtökohdissa on joitakin eroja verrattuna edellä mainittuun työnkulkuun. Se tapahtuu automaattisesti ja palvelinpohjaisesti Enfocus PitStop Serverin ns. valvotun kansion kautta. Palvelinpohjainen tuote voi olla tarpeellinen jos viikossa tai kuukaudessa käsiteltävien PDF-tiedostojen määrä on liian suuri avattavaksi manuaalisesti tiedosto kerrallaan PitStop Pro:n työasemaversiossa. Lisäksi tällainen palvelin voidaan kytkeä osaksi koko työnkulun automaatiota jolloin kyseessä ei ole enää pelkästään PDF:n laadunvalvonta vaan koko työnkulun automatisointi. Tätä työnkulkua ei käsitellä tässä kirjoituksessa tarkemmin, mutta voit lukea siitä aiemmista blogeistani "Työnkulun automatisointi ja RIPin automaatiotyökalujen käyttö" ja Työnkulku on ollut kasvava trendi.



Kuva 3. PDF:n käsittelyyn käytetty palvelin voidaan tarvittaessa kytkeä osaksi laajempaa kokonaisen työnkulun automaatiota.

Miksi siis käyttää aitoa PDF-editoria? Eikö se riitä, että nämä asiat hoidetaan CorelDRAWssa tai Adobe Illustratorissa? Joskus tämä riittää ja varsinkin siinä tapauksessa jos lähdeaineisto ei kovin vaativa. Mutta jos halutaan varmistaa, että asiakkaan suunnitteleman PDF-tiedoston fontit, läpinäkyvyydet tai värimaailma eivät rikkoudu kun tuotannossa tehdä usein välttämättömiä valmisteluja niin aito PDF-editori on fiksu tapa saada mielenrauhaa, kustannussäästöjä ja tyytyväisiä asiakkaita.

Uusin PitStop Pro-versio on luonteva työkalu suurkuvatuotannolle

Aivan uusimpia ominaisuuksia PitStop Pro:ssa ovat mm. Pantone-värien entistä laajempi hallinta, parannettu rajaustoiminto, mahdollisuus luoda viivakoodeja, entistä visuaalisempi tapa luoda manuaalisen editoinnin rinnalle robotiikan avulla korjaus- ja/tai tarkistusrutiineja PDF-tiedostoille ja ehkä kaikkein oleellisin uutuus suurkuvalle ovat vektorityökalut leikkauspolkujen ja valkoisen värin luomiseen. PitStopin ydinalueita ovat olleet jo vuosia nämä kaksi asiaa: manuaalinen ja luotettava tiedostojen tarkistus ja korjaus sekä automaattirutiinit, jotka tekevät työnsä hiukan samaan tapaan kuin Microsoft Officen makrot tai Adobe CC:n Actionit. Pian julkaistavassa PitStop Professional 2019:ssä tulee olemaan monimutkaisten tiedostojen kesyttämistä ja RIPpausta helpottava ominaisuus (Selective Rasterization).

Seri-Deco on ottanut asiakseen luoda ja koostaa muutamia automaatiotuotteita, joista yksi on PitStop Pro-toimituksiimme veloituksetta sisältyvä automaattirutiinien kokoelma (SD:n Wide and Superwide Format RIP Kit). Tätä RIP Kittiä kehitetään jatkuvasti sitä mukaan kuin uusia toiveita tulee tietoomme ja kun PitStopista julkaistaan uusia versioita. Tällä hetkellä sen avulla voi helpottaa suomalaisen suurkuvatalon kohtaamia yleisiä ja viikottain tarpeellisia toimenpiteitä (muotoonleikkauspolun tai valkoisen värin määrittelyn korjaaminen tiedostoon, Microsoft Officella tehtyjen PDF-tiedostojen korjaaminen paremmin suurkuva-RIPeille sopiviksi tai muu vastaava tiedoston vakiointi).

PitStop-plugin isäntäohjelman toimii mahdollisimman uusi Abobe Acrobat Professional kuten DC ja silloin se on järkevintä hankkia tilauspohjaisena. Vuositilaukseen perustuvan tuotteen alkuinvestointi on 0 euroa ja käytöstä maksetaan vain vuosimaksu, jonka kustannus kuukautta kohti on niin pieni, että jopa yksi helpotettu toimenpide, estetty pullonkaula tai makkelikappale kuittaa vuosimaksun helposti. PitStopin lisäpiirteisiin kuuluvat 1) että, se on sekä PC- että Mac-yhteensopiva ja sopii näin ollen tuotannon mahdolliselle PrePress-osastolle tai graafikoille yhtä hyvin kuin tuotanto-osastole ja 2) että, se sopii sekä APPE-RIPeille että PS-RIPeille (mm. Caldera ja ONYX Thrive sekä Roland VersaWorks ja Wasatch SoftRIP).





Kuva 4. Yksi huikeimpia Enfocus PitStop Pro 2018 -version uutuuksia olivat vektorityökalut, joita voidaan käyttää esim. epäsäännöllisen muotoisen muotoonleikkauspolun tai valkoisen värin alueen luomiseen suoraan PDF-editorissa ennen RIP-ohjelmaan lähettämistä. Vuoden 2019-versio tuo vielä yhden vektoritykalun lisää.


Kuva 5. Jo Enfocus PitStop Pro:n aiemmatkin versiot kuten 2013 ja 2017 ovat tarjonneet paljon hyviä mahdollisuuksia suurkuvan puolella hyödynnettäväksi.

PDF-editointi voi siis olla mitä tahansa alkaen graafisilla ohjelmilla tehtävillä rajallisilla muutoksilla päättyen palvelinpohjaiseen automaattiseen PDF-tiedostojen käsittelyyn. Jos haluaa työskennellä entistäkin mielekkäämmin niin on suositeltavaa tutustua aitoon PDF-editointiin ja ottaa se luontevaksi osaksi päivittäistä suurkuvan PDF-työnkulkua ja ehkä tulevaisuudessa osaksi todellista automaatiota.
Jäitkö miettimään jotakin asiaa tai lausetta tässä kirjoituksessa? Voit kommentoida lähettämällä viestin suoraan kirjoittajalle.

Kirjoittaja


Juha Tarvainen
Seri-Deco Oy
Puh. 010 841 8065
juha.tarvainen@seri-deco.fi

Juha Tarvainen on tekninen asiantuntija Seri-Decolla. Juhalla on yli 25 vuoden kokemus kouluttamisesta ja yli 20 vuoden kokemus suurkuvaympäristöistä. Hän on erikoistunut tuotannolliseen työnkulkuun ja värihallintaan. Lisätietoa: juha.tarvainen@seri-deco.fi



Lähteitä:


Lisäaineistoa:




Seri-Deco on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän laitteiden, materiaalien ja tarvikkeiden maahantuoja, joka kuuluu kansainväliseen Spandex-konserniin. Tarjoamme ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Viron markkinoille. Palveluksessamme työskentelevät 42 ammattilaista varmistavat sujuvan logistiikan lisäksi ammattitaitoisen asiakaspalvelun sekä toimivat tuki‐ ja huoltopalvelut. Seri-Decon pääkonttori ja varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.
www.seri-deco.fi  /   www.seri-deco.ee  /   www.seri-deco.lt

torstai 11. huhtikuuta 2019

Vinkit Solar Gard -ikkunakalvojen asennukseen

Kirjoittajat: Hanna Jauhola ja Jukka Salomaa, Seri-Deco Oy


KUVA 1. Solar Gard kouluttaja Niklas Falk (vas.) ja Seri-Decon Jukka Salomaa kouluttavat Solar Gard ikkunakalvojen asennusta Seri-Decolla helmikuussa 2019.

Meiltä kysytään usein ohjeita aurinkokalvojen valintaan ja asennukseen. Nyt keväällä, auringonvalon lisääntyessä ja aurinkokalvosesongin alkaessa, on sopiva aika jakaa lukijoille vinkkejä aurinkokalvojen asennukseen sekä oikeiden työkalujen valintaan. Solar Gard kalvoasiantuntija ja pitkään kalvoja asentanut Niklas Falk kävi Seri-Decolla kouluttamassa Solar Gard aurinkokalvoja asentavia asiakkaitamme helmikuussa. Saimme Niklaksen opissa erinomaisia asennusta helpottavia ohjeita ja vinkkejä, jotka nyt jaamme tässä blogissa ja videoissa.


Ikkunakalvojen valinta


Oikealla kalvovalinnalla voidaan ratkaista kiinteistöjen kuumuuteen, kirkkauteen ja jopa turvallisuuteen liittyviä haasteita. Suuret lasipinnat ja auringon voimakas säteily voivat tehdä sisätiloista kesäisin liian kuumia. Auringonpaisteesta aiheutuvat voimakkaat valoheijasteet sekä liiallinen kirkkaus tai häikäisy voi vaikeuttaa työskentelyä. Lisäksi auringon säteiden voimasta sisustustekstiilit haalistuvat nopeammin ja puiset kaluste- ja lattiapinnat kellastuvat. Näihin haasteisiin voidaan vaikuttaa ikkunoihin asennettavilla suojakalvoilla.

Muista ikkunakalvovalintoja tehdessäsi seuraavat asiat:  
  1. Selvitä mitkä ovat kiinteistön ensisijaiset lasitusongelmat (esim. kuumuus, häikäisy, julkisivun ulkonäkö, turvallisuus)
  2. Tarkista asennuskohde, ilmansuunnat ja selvitä ikkunoiden rakenne (ikkunarakennemittarilla) ja kunto. (Millaiset ikkunat kiinteistössä on: 1/2/3-kerroslasi, lasin paksuudet, tavallinen lasi vs. lämpölasi, lasikerrosten välissä olevat pinnoitteet.)  
  3. Mittaa kalvotettavien ikkunoiden tarkat mitat ja määrät.
  4. Valitse kohteeseen sopivat kalvot. Sopivan kalvon määrittelyssä auttavat Solar Gard Film-to-Guide -taulukko ja valmistajan tuotekortit Solar Gard -tuotteiden alla Seri-Decon nettisivuilla (ks. tiedostot-välilehti). Lisäksi saat apua Seri-Decon asiakaspalvelusta. 
  5. Kalvojen mittaanleikkauksessa voit hyödyntää Seri-Decon kalvonleikkauspalvelua. Ostamasi kalvot toimitetaan 2-3 työpäivässä oikeaan kokoon leikattuna ja halutussa asennusjärjestyksessä tarvittaessa suoraan asennuspaikalle. 

Seri-Decon asiakaspalvelu (ma-pe klo 8-16 puh. 010 841 8080) auttaa sinua tarvittaessa kalvovalinnoissa sekä kalvojen asennukseen ja ylläpitoon liittyvissä kysymyksissä.

KUVA 2. Ikkunarakennemittari apuna lasin rakenteen selvittämisessä

Huomioi nämä ennen ikkunakalvojen asennusta


Jotta ikkunakalvojen asennus onnistuu jouhevasti, varmista että asentajalla on esteetön pääsy ikkunan luo sekä turvallinen työskentelytila ikkunan edessä. Huonekalut tai muut esineet tulee siirtää asennettavan kohdan edestä pois ja sälekaihtimet sekä verhot pitää tarvittaessa ottaa pois tieltä, mikäli ne estävät tai haittaavat asennusta. Ulkoasennus saattaa vaatia henkilönostinta. Lisäksi kannatta huolehtia suojauksesta, koska asennuksessa käytetään vettä ja asennusnestettä.

Kalvotettavan lasipinnan kunto tulee tarkastaa aina ennen asennusta, koska vahingoittuneeseen tai vialliseen lasiin ei saa eikä kannata asentaa ikkunakalvoa. Mikäli lasin kunto on huono tai jos lasissa on säröjä tai rikkinäisiä ruutuja, niistä kannattaa heti ilmoittaa kiinteistön omistajalle.

Huomioithan, että sää vaikuttaa lasin ulkopintaan kiinnitettävien (OSW) aurinkosuojakalvojen ja ilkivaltasuojakalvojen asennuksen ajankohtaan. Ikkunakalvot kannattaa asentaa tyynellä säällä. Asennuspäivää kannattaa siirtää, mikäli sää on kovin tuulinen tai jos ilmassa on paljon siitepölyä tai kuiva hiekka lentää erityisesti keväällä. Tällöin kalvon ja lasin väliin saattaa asennusvaiheessa jäädä pölyä, hiekkaa tai roskaa, eikä lopputuloksesta tule toivottu. Kannattaa siis odottaa tyyntä asennussäätä siistin ja onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Ikkunakalvotusta ei suositella toteutettavan myöskään kuumassa, suorassa auringon paahteessa eikä tietenkään kylmässä alle +5 aseteen lämpötilassa.

Joskus kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, ja joku ikkuna saattaa olla esimerkiksi eri kokoinen, eikä valmiiksi leikattu kalvo sovi siihen. Saatat siis joutua leikkaamaan kalvon paikan päällä ilman leikkuria. Alla olevalta videolta saat vinkit siihen, miten kalvon leikkaus veitsellä oikeaan mittaan onnistuu.



VIDEO 1. Kalvon leikkaaminen asennuskohteessa veitsellä ilman leikkuria

Ikkunoiden huolellinen pesu ennen asennusta


Ruiskuta Solar Gard pesu-/asennusnestettä ikkunaan pumppupullosta. Mieto ja hajustamaton astianpesuainekin soveltuu samaan tarkoitukseen (2 tippaa / 2 l vettä). Pese ja puhdista lasit ja ikkunan pokat huolellisesti. Tiukasti kiinni oleva lika ja maaliroiskeet tulee poistaa terävällä lastalla (esim. Triump Scraper angle), jonka terä on ruostumatonta terästä. Skrapaa ikkuna terävällä lastalla kauttaaltaan pienin edestakaisin liikkein, jotta kaikki lika irtoaa. Pyyhi myös ikkunan karmit kostealla liinalla ja tarvittaessa leikkaa veitsellä tiivisteiden epätasaiset reunat suoriksi. Pese ikkuna uudelleen ja lastaa se kuivaksi ylhäältä alas asti. Kuivaa reunat nukkaamattomalla liinalla ja varmista että ikkuna on täysin puhdas ja että lika ja kosteus on saatu pois myös ikkunan karmeista.

KUVA  3. Ikkunan puhtaus on asennuksen onnistumisen kannalta ehdottoman tärkeää

Kalvojen valmistelu asennusta varten


Ikkunakalvot kannattaa tilata oikeaan mittaan leikattuna Seri-Decon kalvojenleikkauspalvelusta, jossa leikkaamme kalvot tasoleikkurilla millimetrintarkasti antamiisi mittoihin. Oikean kokoiset kalvot helpottavat ja nopeuttavat asennusta huomattavasti. Saat mittaanleikatut kalvot 2-3 vrk tilauksestasi.

KUVA  4. Oikeaan kokoon leikattu kalvo on nopeuttaa ja helpottaa asennusta. 

Huomioi, että ikkunakalvoa ei asenneta 100 % ikkunaruudun kokoon, vaan jokaiseen reunaan jätetään n. 2–3 mm väli. Kalvo tulee siis leikata kauttaaltaan 4–6 mm pienemmäksi kuin asennettavan lasi on kooltaan pokien sisäpuolelta. Tämä siksi, että asennuksessa käytettävä vesi/asennusneste saadaan pois lastan avulla ikkunalasin ja kalvon välistä. Kun asennusneste on saatu pois, kalvo pääsee kuivumaan ja liima aktivoituu ja kiinnittyy lasiin. Asennusrako varmistaa myös, ettei kalvo kosketa ikkunapokia, sillä kalvon reunat voivat irrota helpommin, mikäli kalvo on kosketuksissa ikkunapokan kanssa. Etenkin puiset pokat "elävät" hieman kosteusvaihteluiden mukaan.

Suojakalvon erottaminen kalvosta ja liimapinnan kastelu


Kun ikkuna on täysin puhdas, voidaan aloittaa kalvojen asennus suojakalvon erottamisella ikkunakalvosta. Ennen suojakalvon eli linerin irrottamista puhdas ikkunapinta kastellaan asennusnesteellä, koska siten kalvo saadaan pysymään paikoillaan lasin pinnassa ja pääset erottamaan suojakalvon ikkunakalvosta.

Aseta ikkunakalvo ikkunaan (vähän ikkunan yläosaa alemmaksi) liimapinta ja suojakalvo itseesi päin. Kasteltu kalvo pysyy paikoillaan lasin pinnassa suojakalvon erottamisen ajan. Aloita suojakalvon irrottaminen yläkulmasta. Vedä suojakalvo irti ylhäältä alaspäin noin puoleen väliin ikkunaa saakka. Ruiskuta asennusnestettä ikkunakalvon yläosan liimapintaan tasaisesti joka kohtaan. Laita suojakalvo vielä takaisin paikalleen.


KUVA  5. Erota suojakalvo ikkunakalvosta etukäteen sisällä, ruiskuta asennusnestettä liimapinnalle ja laita suojakalvo takaisin paikoilleen. Kun suojakalvo on valmiiksi eroteltu ikkunakalvosta, on se seuraavassa asennusvaiheessa helppo ottaa lopullisesti pois ja kalvojen ulkoasennus saadaan tehtyä nopeammin ja riskittömämmin etenkin, jos asennat kalvot ulos. 

Tee sama toimenpide kalvon alaosalle. Nosta suojakalvon alaosa hetkeksi pois ja ruiskuta asennusnestettä liimapintaan. Laita suojakalvo takaisin ikkunakalvon päälle. Nyt koko ikkunakalvon liima on kasteltu ja suojakalvo on sen päällä enää kevyesti.

Rullaa nyt ikkunakalvo (yhdessä linerin kanssa) rullalle alhaalta ylöspäin. Nyt kalvo on seuraavassa asennusvaiheessa helppo asentaa, koska suojakalvo ei enää ole siinä tiukasti kiinni.

KUVA  6. Rullaa ikkunakalvon ja suojakalvon erottelun jälkeen kalvot rullalle alhaalta ylöspäin. Voit tehdä monta kalvorullaa asennusvalmiiksi sisätilassa ja siirtyä sen jälkeen ulos asentamaan kalvot lasin ulkopintaan. 

Tällä tavalla kalvo pysyy nyt noin puoli tuntia "asennusvalmiina" ennen ikkunakalvon lopullista asentamista. Sillä välin pystyt käsittelemään useita kalvoja asennusvalmiiksi sisätiloissa ja siirtymään vasta sen jälkeen ulos asentamaan kalvot. Suojakalvon ja ikkunakalvon etukäteen erottamisessa suurin hyöty onkin juuri siinä, että voit tehdä erottelun sisällä useammalle kalvolle ja siirtyä sen jälkeen asentamaan kerralla nämä ikkunakalvot ulos. Lisäksi tällä menetelmällä ulkoasennus pystytään tekemään helpommin, ilman suurta vaaraa siitä, että tuuli tempaisee kalvon tai että kalvon ja ikkunapinnan väliin pääsee asennusvaiheessa likaa.

Ikkunakalvojen asentaminen


Solar Gard -ikkunakalvot asennetaan joko ikkunan sisäpuolelle (HC-kalvo) tai ulos (OSW-ulkokalvo) valitusta kalvotyypistä riippuen. Siirry tässä vaiheessa ulos, mikäli asennat ulkokalvoja.

Pese ikkuna vielä kertaalleen ja lastaa se kuivaksi. Varmista, että ikkuna ja kätesi ovat täysin puhtaat.

Kastele puhdas ikkunapinta asennusnesteellä. Yritä kuitenkin pitää reunat kuivina, (ettei tiivisteistä tai ikkunapokista pääse valumaan yhtään likavettä puhtaaseen ikkunaan). Aloita kalvon asentaminen ottamalla ikkunakalvorulla käteesi ja irrottamalla kalvo ja suojakalvo toisistaan kalvon yläreunasta koko kalvon leveydeltä. Kastele kalvon yläosan liimapinta asennusnesteellä ja pidä toisella kädellä suojakalvo erillään liimasta.

Aseta kalvon yläreunan liimapinta paikoilleen lasin yläreunaa vasten. Jätä 2-3 mm rako kalvon ja ikkunakehyksen väliin. Pidä toisella kädellä kiinni kalvon yläreunasta ja vedä toisella kädellä suojakalvo kokonaan pois.

Tarkista että kalvo on täysin oikeassa kohdassa lasia. Tarvittaessa asemoi kalvo oikeaan kohtaan. Lastaa yläreuna kiinni asennuslastalla (esim. Teflon-lastalla). Kastele kalvon pinta hyvin joka paikasta ja lastaa jämerällä Crusher Grip Fusion -kumilastalla kalvon koko yläreuna kiinni. Lastaa sen jälkeen kalvon keskikohta ylhäältä alas asti kiinni lasiin tiukasti ("T-muotoon").

KUVA  7. Nyt kalvo on kiinni ikkunassa ylhäältä ja keskeltä T-kirjaimen muotoisesti (eikä tuulen enää pitäisi päästä häiritsemään asennusta). 

Jatka lastaamista jämerällä kumilastalla keskeltä kohti kalvon reunoja. Lastaa pitkin vedoin yli kalvon reunojen, jotta kalvon pinnan alle jäänyt neste poistuu reunasta. Etene huolellisesti alaspäin siten, että lastaat puoli lastan mitallista alaspäin aina kerrallaan. Muista kastella ja pitää kalvon päällyspinta märkänä, jotta kiinnityslasta liukuu kalvon pinnalla helposti.

Kun asennusneste on painettu joka kohdasta lastalla pois ikkunapinnan ja kalvon välistä, on ikkunakalvon asennus melkein valmis. Käy vielä kaikki reunat huolellisesti läpi lastalla ja paperilla tai nukkaamattomalla liinalla kuivaten.

Ikkunakalvon asennus on nyt tehty.

Muistathan vielä, että ulos asennettujen ikkunakalvojen reunat tulee tiivistää silikoniaineella, kun kalvon liima on kuivunut.

Jos jokin kohta jäi mietityttämään, katso Solar Gard ikkunakalvon asennusvideo. Videolla Solar Gard kouluttaja Niklas Falk näyttää miten kalvon asennus käy helposti oikealla tekniikalla ja välineillä.




VIDEO 2. Vinkit Solar Gard aurinkokalvon asennukseen

Ulkokalvojen reunojen tiivistäminen


Ulkokalvojen kiinnitystyön viimeistelyssä on tärkeää varmistaa reunojen kunnollinen kiinnittyminen silikonin avulla. Kestävän lopputuloksen aikaansaamiseksi ulkokalvojen reunat tulee tiivistää valmistajan suosittelemalla silikoniaineella. Tiivistysaine tulee levittää kalvon kuivumisen jälkeen. Reunojen tiivistys tehdään yleensä kalvon kuivuttua - viimeistään 5-7 päivän jälkeen ulkokalvojen asentamisesta.

Ikkunakalvojen asennuksessa tarvittavat työkalut


Jotta ikkunakalvon asennus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitaan myös ammattikäyttöön sopivat työkalut ja puhdistusvälineet sekä tietysti nukkaamattomat ja puhtaat rätit tai liinat pesuun ja kuivaamiseen. Tässä listattuna ikkunakalvotuksen perustyökalut ja tarvikkeet onnistuneeseen asennukseen. Nämä löydät Seri-Decon verkkokaupasta:

  1. Pesu- ja asennusneste Solar Gard Film App  
  2. Jämerä kumilasta Crusher Grip Fusion, johon kiinnitetään Heavy Duty -kumi. Tätä kahvaa tarvitaan ikkunakalvon kiinnittämisessä, kun vesi lastataan kalvon ja lasin välistä pois.  
  3. Terällinen lasta Triumph Scraper-Angle on terällinen puhdistuslasta. Terä on ruostumatonta terästä ja lasta sopii vaikeasti irtoavan lian irrottamiseksi. 
  4. Kevyempi asennuslasta esim. Teflon musta lasta 
  5. Veitsi kalvon leikkaamiseen esim. NT-Cutter AD-2P ja A-400GRP
  6. Painepumppupullo esim. Yellotools Easy Pump
  7. Ikkunalasta IRKA-kahvalla ikkunan pesemiseen ja kuivaamiseen
  8. Solar Gard Accelerator asennusliuos kylmälle kevät- tai syyskelille, kun lämpötila on vain vähän yli 0 astetta

KUVA 8. Nämä työkalut ja tarvikkeet tarvitset ikkunakalvojen onnistuneeseen asennukseen

    Lisätietoa:


    Mikäli tarvitset Solar Gard -ikkunakalvojen myyntikoulutusta, kalvojen leikkauspalvelua tai tietoa Solar Gard aurinko-, turva- tai autokalvoista, ota yhteyttä meihin - Autamme mielellämme! 

    Seri-Decon asiakaspalvelu auttaa sinua kalvovalinnoissa sekä kalvojen asennukseen ja ylläpitoon liittyvissä kysymyksissä.

    Soita Seri-Decon asiakaspalveluun puh. 010 841 8080 tai jätä yhteydenottopyyntö.

    Lisätietoa Solar Gard -tuotteista Seri-Decon verkkokaupassa:

    Blogikirjoittajat:


    Hanna Jauhola
    Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
    Seri-Deco Oy


    Jukka Salomaa
    Solar Gard asiantuntija
    Seri-Deco Oy






    Seri-Deco Oy on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän tuotantolaitteiden ja tarvikkeiden maahantuontiorganisaatio, joka kuuluu kansainväliseen Spandex-konserniin. Yritys tarjoaa ratkaisuja suurkuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille materiaaleille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Baltian markkinoilla. Tuotevalikoima kattaa mm. suurkuvatulostimet, materiaalit, tulostusvärit, leikkurit, laminaattorit, tuotantolaserit, ohjelmistot, asennustarvikkeet ja display-tuotteet. Tukkuri tarjoaa myös teknisen tuen ja huoltopalvelut sekä työnkulku- ja automaatioratkaisut koulutuksineen. Seri-Decon pääkonttori sekä Suomen ja Viron varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa. Lisätietoa ja Sd-verkkokauppa:  www.seri-deco.fi       


    Solar Gard® Saint-Gobain Performance Plastics kuuluu Saint-Gobainin, yhden maailman johtavan asuin- ja teollisuusrakentamisen tuotevalmistajan konserniin, joka on tuottanut innovatiivisia tuotteita markkinoille jo 350 vuoden ajan. Solar Gard® tarjoaa ratkaisuja perusikkunoiden ja lämpölasien lasitusongelmiin. Ikkunakalvoilla vähennetään sisätilojen liiallista kuumuutta, valoheijasteita ja lämpöhukkaa, sisustuksen värihaalistumia sekä parannetaan omaisuus- ja henkilöturvallisuutta niin ajoneuvoissa, toimi- ja liiketiloissa kuin julkisissa ja yksityisissä rakennuksissa.

    Solar Gard® kiinteistökalvoilla on todistetusti positiivinen vaikutus ilmastoon. Saint-Gobain on saanut ikkunakalvoilleen ensimmäisenä valmistajana UL EPD -hyväksynnän (Environmental Product Declaration) tuotteiden käytön vaikutuksesta CO2-päästöjen vähentämiseen. Tuotteen käyttö auttaa vähentämään ilmastokuormitusta enemmän kuin tuote itse rasittaa ympäristöä koko elinkaarensa aikana. www.solargard.com/uk    

    keskiviikko 13. helmikuuta 2019

    Yhteistyön hedelmät kypsyvät

    Kirjoittaja: Jussi Heinämäki, toimitusjohtaja / Seri-Deco Oy
    Kuva 1. Spandexin johtaja Rob Jackson yhdessä Seri-Decon tj:n Jussi Heinämäen (oik.) kanssa

    Olemme nyt muutaman kuukauden ajan olleet osa Spandex-konsernia, Euroopan johtavaa visuaalisen viestinnän tarvikkeiden kauppiasta. Omistajanvaihdokseen on suhtauduttu positiivisesti niin asiakkaidemme kuin tavarantoimittajiemme ja muiden yhteistyökumppaniemme keskuudessa. Lähinnä uuden omistajan nimi, Spandex, on aiheuttanut hyväntahtoista kuittailua. Nimellä ei kuitenkaan viitata joustavaan kangaskuituun vaan Spandexin alkuaikoihin noin 40 vuoden taakse.

    Tuolloin yrityksen päätuotteena olivat alumiiniset opasteet, joiden valmistustavasta (alumiiniprofiilien muotoonpuristamisesta) muotoutui kömpelö yritysnimi ”Specialist Anodised Extrusion Company Limited”, joka lyhennettiin muotoon Spandex. Vähitellen Spandexin tuotevalikoima laajeni tarraleikkureiden myynnistä Spandexin omaan, menestyksekkääseen värilliseen vinyylitarraan – jotka tunnetaan nykyisin ImagePerfect 5700 -sarjana – sekä tuhansiin muihin Spandexin omiin tarroihin ja muihin materiaaleihin sekä tuotteisiin. Nykyisin Spandex on yksi maailman suurimmista toimittajista, joka tarjoaa visuaalisen viestinnän kokonaisratkaisuja yli 37 000 asiakkaalle 17 eri maassa. Spandex on sign & display alan edelläkävijä, joka on toiminut alalla jo yli 40 vuotta – eli yhtä kauan kuin Seri-Decokin.

    Lisätietoa Spandexin historiasta (The Story of Spandex by founder Charlie Dobson) »

    Lupaus asiakkaalle ei muutu

    Premium-brandiportfolio ja ”asiakkaat ensin” -filosofia yhdistävät Seri-Decoa ja Spandexia. Molemmat ovat vuosikymmeniä rakentaneet menestystä samoille arvoille.

    Spandexin -konsernin asiakaslupaus on miltei sanasta sanaan yhtenevä sen kanssa, miten Seri-Decossa asioita on ajateltu jo vuosia. Panostamme edelleen nopeisiin ja täsmällisiin toimituksiin, laadukkaaseen myynti- ja markkinointityöhön, hyvään asiakaspalveluun, kustannustehokkaaseen tekniseen tukeen ja huoltoon sekä laadukkaisiin palveluihin verkossa.

    Spandex markkinoi itseään sloganilla "House of brands". Johtavat tuotemerkit ovat valinneet Spandexin kumppanikseen, koska tarvitsevat tuotteelleen ammattitaitoisen jakelukanavan. Hyvä asiakaspalvelu on merkittävä osa valmistajan brändi-lupaukseen lunastamista ja siksi johtavat tuotemerkit tarvitsevat ammattitaitoista, erikoistunutta kumppania tuotteidensa toimittamiseksi asiakkaiden käyttöön.

    Seri-Deco on aina ollut vahvojen tuotemerkkien talo ja meillä on kunnia edustaa alan johtavia brändeja Suomessa. Toimiminen osana Spandexia vahvistaa edelleen suhdettamme päämiehiimme ja parantaa kykyämme tarjota asiakkaille parhaiden valmistajien parhaita tuotteita sekä niistä rakennettuja tuotantoratkaisuja.  
    Kuva 2. Seri-Deco edustaa visuaalisen viestinnän ja graafisen alan johtavia brändeja Suomessa. 







    ImagePerfect – Spandex konsernin oma tuoteperhe

    Yhtenä erinomaisena lisänä tuotevalikoimaamme voimme tarjota mielenkiintoisia materiaaliuutuuksia Spandexin omasta ImagePerfect™-tuoteperheestä. Se sisältää valtavan valikoiman tulostettavia tarroja, värillisiä leikkuritarroja, yliteippaustarroja, laminaatteja, ikkunakalvoja, kankaita, tapetteja, papereita, bannerimateriaaleja, levyjä, tarvikkeita jne. Materiaalien ja tarvikkeiden kirjo on erittäin laaja, ja vain mielikuvitus on rajana sille, mitä asiakkaamme, graafisen alan ammattilaiset, keksivät materiaaleista toteuttaa. 

    Kuva 3. ImagePerfect-tuotesarjat sisältävät tarrjoja ja vinyylejä eri käyttötarkoituksiin 



    ImagePerfect-tuotesarjojen avulla Seri-Deco pystyy laajentamaan ja täydentämään jo nykyisinkin kattavaa materiaalivalikoimaa. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että pääsemme nyt valitsemaan ImagePerfect-tuoteperheestä parhaat tuotteet omaan tuotevalikoimaamme. Olemme jo ehtineet lanseerata muutamia sellaista ImagePerfect-tuotetta, jota asiakkaamme ovat kaivanneet, ja jotka ovat meiltä aiemmin puuttuneet. Tämä työ jatkuu koko tämän vuoden ajan ja siitä eteenpäin. 

    Tieto-taidon hyödyntäminen asiakkaan eduksi

    Osana alan suurinta tukkuria seuraamme aitiopaikalta alan kehitystä ja jaamme yhteisen näkemyksen Spandexin kanssa. Nykyään meillä seridecolaisilla on yli 900 kollegaa Spandexissa tai sen tytäryhtiöissä ympäri maailman. Tietotaitoa on siis valtavasti ja tähän verkostoon tuomme oman lisämme. Omat suomalaiset osaajamme saavat tukea kansainväliseltä organisaatiolta ja kollegoiltaan eri maissa. Spandex -konsernin oma tuotanto, tuotekehitystoiminta ja laboratoriopalvelut ym. resurssit ovat mahdollisuuksia, joita itsenäisellä Seri-Decolla ei ollut, ja joita pyrimme hyödyntämään asiakkaidemme eduksi.

    Joitakin asioita on siis uuden omistajan mukana muuttunut, mutta ehkäpä vielä enemmän asioita on säilynyt ennallaan. Seri-Deco on edelleen Seri-Deco ja seridecolaiset palvelevat asiakkaita samaan tapaan kuten ennenkin. Yllä kuvatut yhteistyön hedelmät kypsyvät vähitellen ja niitä pääsee maistelemaan pala palalta.


    Kuva 4. Seri-Decon henkilökunta Demopäivillä 2018




    Blogikirjoittaja


    Toimitusjohtaja
    Jussi Heinämäki
    Seri-Deco Oy

    Seri-Deco Oy on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän tuotantolaitteiden ja tarvikkeiden maahantuontiorganisaatio, joka kuuluu kansainväliseen Spandex-konserniin. Yritys tarjoaa ratkaisuja suurkuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille materiaaleille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Baltian markkinoilla. Tuotevalikoima kattaa mm. suurkuvatulostimet, materiaalit, tulostusvärit, leikkurit, laminaattorit, tuotantolaserit, ohjelmistot, asennustarvikkeet ja display-tuotteet. Tukkuri tarjoaa myös teknisen tuen ja huoltopalvelut sekä työnkulku- ja automaatioratkaisut koulutuksineen. Seri-Decon pääkonttori sekä Suomen ja Viron varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa. Lisätietoa ja Sd-verkkokauppa: www.seri-deco.fi


    Lisätietoa ja linkkejä: