keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vuosi Wideco-kaupan jälkeen

Kirjoittaja:  Jussi Heinämäki, Seri-Deco Oy

Seri-Deco päätoimisto / varastot: Jusslansuora 15
15. helmikuuta oli yksivuotisjuhlapäivä uudelle Seri-Decolle. Pitkään neuvoteltu sopimus Widecon ostamiseksi allekirjoitettiin 15.2.2016. Nyt vuoden jälkeen pahin yhdistymiskiire on takana ja on hyvä aika istua alas ja hieman kerrata vuoden aikana tapahtunutta.

Joko vuosi on mennyt? Kyllä. Totta se on. Ja, huh, mikä vuosi!

Vuoden vaihteen tiiviistä neuvotteluista siirryimme tiukalla aikataululla sopimuksen allekirjoitukseen ja kaupan julkistamiseen. Julkistuksesta ensimmäisten päivien kummastukseen, uuteen organisaatioon, uuteen yritysrakenteeseen, tietojärjestelmien yhdistämiseen, muuttoon ja vähitellen askel askelelta vakiintuneempaan toimintaan. 

Ja kaiken tämän sisäisen muutoksen keskellä yritimme parhaamme mukaan huolehtia myös tärkeimmästä eli asiakkaista.  

Olin toki lukenut kokeneempien kertomuksia siitä, kuinka yrityskaupan neuvottelu on helppoa verrattuna integraatioprosessiin ja että kuinka useat yrityskaupat epäonnistuvat huonon toteutuksen takia. Mutta silti kaupan julkistuksen jälkeinen mylläkkä oli yllätys. Ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina kaikki kaipasivat kipeästi vastauksia, joita ei vielä ollut tarjolla. Asiakkaat, seridecolaiset, toimittajat ja muut yhteistyökumppanit halusivat - ymmärrettävästi - tietää miten juuri heille tärkeät asiat jatkossa hoidetaan.

Olimme tietenkin suunnitelleet yhdistymistoimenpiteet, mutta suunnitelma oli melko karkea ja yksityiskohtien piti tarkentua kun pääsisimme tutustumaan täysin Widecon tapaan toimia. Kaupan teon jälkeen yksityiskohtien hiomiseen ei kuitenkaan yksinkertaisesti ollut aikaa ja useita tärkeitäkin asioita jouduttiin keväällä linjaamaan kovassa paineessa ja kiireellä. Integraation yksityiskohtien parempi etukäteissuunnittelu olisi helpottanut paljon.

Yhdistymistoimenpiteiden toteutus onnistui pääsääntöisesti aikataulussaan vuoden 2016 puolella, mutta kaikkea emme kuitenkaan ehtineet saada valmiiksi. Nyt kuluvan vuoden aikana työskentelemme edelleen osittain yhdistymiseen liittyvien asioiden parissa.
Demo/koulutustilat, tekniikan toimisto: Jusslansuora 10
Yksi yhdistymiselle ja samalla vuodelle 2016 asetetuista tavoitteistamme oli, että asiakastyytyväisyys ei heikkene. Valitettavasti emme päässeet tähän tavoitteeseen ja asiakastyytyväisyydessä lähes kaikilla osa-alueilla on nähtävissä laskua. Kevään ja kesän tilannetta tarkasteltaessa olisikin yllätys, jos näin ei olisi.

Vuonna 2017 teemme kaikkemme, jotta asiakastyytyväisyys palaa aiemmalle erittäin korkealle tasolle.

Toinen tärkeä integraatiotavoite liittyi liikevaihtoon. Emme halunneet menettää kauppoja yhdistymisen johdosta. Tässä olemme onnistuneet erinomaisesti. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 13,8 miljoonaa euroa. 13,8 miljoonaa on selvästi enemmän kuin vanhan Seri-Decon ja Widecon yhteenlaskettu liikevaihto. Kasvoimme siis myös orgaanisesti. Myynti kasvoi kaikilla markkinoilla, Suomessa 5%, Liettuassa 32% ja Virossa 24%.

Myös me seridecolaiset olemme olleet muutoksen keskellä kovilla. Yhdistyminen on aiheuttanut paljon ylimääräistä työtä ja useat meistä ovat joutuneet venymään. Hyvässä työpaikassa työtä tehdään tavoitteellisesti ja ammattimaisesti, kuitenkaan unohtamatta työn iloa. Parhaaseen tulokseen pääsemme, kun kuormitus on sopivalla tasolla, ja kun se jakautuu mahdollis
imman tasaisesti.  Tavoitteena on, että Seri-Decossa on hyvä tehdä työtä. Vuoden 2016 aikana näin ei aina varmasti ollut. 2017 on tässä suhteessa varmasti parempi vuosi.

Seri-Deco jatkaa asiakkaiden palvelemista vahvaan arvopohjaan nojautuen strategiansa mukaisesti. 

Strategian kulmakivet ovat tarkkaan määritelty asiakasfokus, asiakaskunnalle räätälöity arvolupaus ja kansainvälistyminen. Tämän strategian pohjalta toteutamme vuonna 2017 useita kehityshankkeita, tuomme valikoimaan uusia mielenkiintoisia tuotteita ja kehitämme liiketoimintaa.

Kaiken tämän jälkeen Seri-Deco on valmis kohtaamaan tulevaisuuden haasteet entistä valmiimpana. Ja sen uskallan luvata, että tämä seikkailu ei tule olemaan viimeinen. Matka jatkuu.



Blogikirjoittaja



Toimitusjohtaja

Jussi Heinämäki
Seri-Deco Oy



Seri-Deco on vuonna 1977 perustettu kuvallisen viestinnän laitteiden, materiaalien ja tarvikkeiden maahantuoja. Tarjoamme ratkaisuja digitointiin, kuvan tai merkkauksen tuotantoon erilaisille pinnoille sekä tuotteiden viimeistelyyn ja esillepanoon Suomen ja Viron markkinoille. Palveluksessamme työskentelevät 42 ammattilaista varmistavat sujuvan logistiikan lisäksi ammattitaitoisen asiakaspalvelun sekä toimivat tuki‐ ja huoltopalvelut. Seri-Decon pääkonttori ja varastot sijaitsevat Tuusulassa. Tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.
www.seri-deco.fi  /   www.seri-deco.ee  /   www.seri-deco.lt